Mikä on asbestikartoitus ja miksi se pitää tehdä?

3,9 miljoonaa suomalaista asuu asbestilain piirissä olevissa kodeissa. Asbestikartoituksen tekeminen on pakollinen kaikkiin ennen vuotta 1994 rakennettuihin kiinteistöihin, joihin ollaan suunnittelemassa remonttia, porauksia tai purkutöitä.

Kartoituksessa selvitetään kiinteistön asbestipitoisuudet ja tehdään purkusuunnitelma ja kirjallinen turvallisuussuunnitelma jatkoa varten.

Asbestia käytettiin aiemmin 1920-luvusta lähtien ja oli yleistä mm. 80-luvulla poikkeuksellisen eristyskyvyn ja paloturvallisuuden vuoksi. Ainoastaan ammattilainen, jolla on luvat kunnossa, saa tehdä asbestikartoituksen. Rakennusmateriaaleista remonttien aikana purkautuva asbestipöly on erittäin vaarallista ainetta.

Pahimmillaan asbestipölystä kehoon jäävät asbestikuidut voi johtaa syöpään ja kuolemaan. Siksi asbestin käyttö rakennustöissä on laissa kielletty vuonna 1993 ja asbestikartoitus on tehty pakolliseksi ennen kieltoa rakennettuihin taloihin.

Kiinteistön omistajan on aina selvitettävä, onko kiinteistössä asbestia ennen mahdollisia purku- tai korjaustöitä. Kun asbestipurkytyöt aloitetaan, on kaikkien työntekijöiden oltava suojautuneita asianmukaisilla varusteilla ja korjattava paikka oltava eristettynä riittävän hyvin, etteivät muut ihmiset altistu vaaralle.

Onko asbestin tunnistaminen pakollista kartoituksella?

2016 voimaan tullut laki määrää, että kaikissa ennen vuotta 1994 valmistuneissa rakennuksissa on tehtävä asbestikartoitus ennen purkutöitä. Asbestia on käytetty yleisesti varsinkin kosteiden tilojen eristyksissä vuoteen 1994 asti. 

Asbestin tunnistaminen vaatii riittävää pätevyyttä, mutta pelkän asbestikartoituksen tekemiseen ei vaadita varsinaista lupaa. Asbestitilojen purkutöitä saavat tehdä vain siihen rekisteröidyt ammattilaiset. Asbestia sisältävät tilat on eristettävä ja alipaineistettava purkutöiden aikana aiempaa tarkemmin.

Asbesti- ja haitta-ainekartoituksen tekeminen eri paikkakunnilla

Suomessa on 350 yritystä, joilla on lupa tehdä asbestipurkutöitä ja -kartoituksia. Siitä huolimatta on myös paljon yrityksiä, jotka tekevät laittomasti asbestitöitä ilman mitään lupaa.

Löydä parhaat tekijät omalta paikkakunnaltasi ja pyydä heiltä kootusti tarjous kauttamme.

Mitä jos jätän kartoituksen tekemättä ja teen itse remontit?

Vaikka laki velvoittaa, että asbestimittaus pitää tehdä ennen remontteja ja purkutöitä, osa jättää kartoituksen tekemättä ja tekee remontit itse tai hankki luvattoman urakoitsijan tekemään purkutöitä edullisempaan hintaan. Näitä kokemuksia kannattaa välttää

Vaikka asbestikartoitus ja -purukutöiden hintalappu voi säikähtää, mutta näitä töitä ei kannata tehdä ilman omia kokemuksia, osaamista ja lupaa, koska..

1. Itse tehdyt asbestityöt ja asbestinäytteen ottaminen on laitonta

Lähes kaikki asbestiyöt vapauttavat asbestipölyä. Nyrkkisääntö on se, että ammattilaisen on tehtävä kaikki, mikä voi vapauttaa asbestipölyä.

Lain mukaan rakennuttajan pitää teettää asbestikartoitus, jossa varmistetaan, ettei purettavissa rakenteissa ole asbestia. Rakennuttajan vastuu on myös varmistaa, että asbestipurun tekee pätevä työntekijä eikä esimerkiksi diplomi-insinööri, jolla ei ole asianmukaista pätevyyttä kartoituksien tekemiseen.

Rakennuttaja on tässä tapauksessa kartoituksen tai purkutyön tilaaja. Rakennuttaja voi olla mm. talon omistaja, taloyhtiön osakas tai taloyhtiö.

2. Asbestisairauksiin kuolee vuosittain 100 suomalaista

Vuonna 2014 uutisoitiin, että 100-150 suomalaista sairastuu asbestista johtuvaan syöpään vuosittain. Tämän lisäksi uusia asbestisairastapauksia todetaan 600 vuosittain. Asbestisairauksiin kuolee edelleen sata suomalaista vuodessa.

Omien remonttien ja purkujen tekeminen vapauttaa asbestipölyä, joka aiheuttaa nämä sairaudet. Jos purkutyötä ei tehdä riittävän huolellisesti, purettavaa aluetta ei eristetä ja alipaineistuksella ilmaa puhdisteta, asbestipölyä ja -kuituja jää ilmaan leijumaan.

Asbestikuidut jäävät keuhkoihin rikkoen solujen rakenteita ja aiheuttaen mm. syöpää ja yskää. Oireet alkavat usein vasta 10-40 vuoden altistumisen jälkeen ja monesti syy löydetään vasta ruumiinavauksessa.

3. Asbestipöly läpäisee tavalliset hengityssuojaimet

Abestilla ei ole hajua eikä sitä näe silmällä. Se on niin hienojakoista, ettei sitä huomaa hengittäessä millään tavalla. Se läpäisee myös tavalliset hengityssuojaimet.

Asbestipurkutöissä pitää käyttää erityistä hengityssuojainta ja sade-asumaista suojavaatetta. Tämän lisäksi purettava alue pitää eristää huolella ja tehdä ilmamittaus asbestipurkutöiden jälkeen.

Tiedämme luotettavat asbestikartoitusten ja haitta-ainekartoitusten tekijät Suomessa. Kerro meille missä asut ja kilpailutamme lähellä olevat parhaat toimijat puolestasi.

Milloin omakotitalossa on syytä tehdä asbestikartoitus?

Vanhoissa rakennuksissa toki voi olla asbestia rakenteissa tai sisäseinissä. Se voi herättää huolta asukkaissa. Pelko on kuitenkin turhaa niin kauan, kun asbesti on sidottu rakennusmateriaaleihin eikä aiheuta vaaraa terveydelle.

Ehjä materiaali on siis vaaraton.

Ainoastaan rikkinäinen asbesti on vaaraksi, sillä siitä pääsee hengitysilmaan haitallisia kuituja, jotka pääsevät hengitysilman kautta keuhkorakkuloihin. Vanhoissa rakennuksissa asuvilla asbestia suurempi huolenaihe on useimmiten homeitiöt, jotka viihtyvät kosteusvaurioisissa rakennuksissa. Home altistaa ikäville allergiaoireille ja infektiosairauksille. Home voidaan myös tunnistaa haitta-aine ja asbestikartoituksella omakotitalossa, kerrostalossa tai rivitalossa. Lue lisää asbestista täältä. Toipuminen homesairauksista voi kestää melko pitkäänkin, jopa parikin vuotta, jos on sattunut asumaan kosteusvaurioisessa talossa. Sisäilmaongelmat ovat todellinen uhka, sillä ne voivat lisätä sairauslomia.

Ne voivat aiheuttaa myös haittaa äänen tuottamiselle aiheuttaen äänen käheyttä. Puhetyötä tekevälle henkilölle tämä on todella harmillista, sillä homeet voivat viedä jopa työkyvyn.

Homeitiöt altistavat pitkäkestoisille flunssakierteille ja ne ärsyttävät limakalvoja. Homeen aiheuttavista sairauksista voi parantua, jos teettää taloon kosteusvaurioremontin tai muuttaa puhtaaseen taloon. Valitettavasti pitkään homeille altistuneille henkilöille voi jäädä jälkitaudiksi yliherkkyys. Hajuaisti on tällöin yliherkistynyt ja monet hajut tuntuvat liian voimakkailta. Myös ruoka-aineallergioita voi kehittyä.

Mikä on asbestikartoituksen hinta ja mistä se koostuu?

Näiden lisäksi Nämä tiedot dokumentoidaan kattavasti ja näiden tietojen pohjalta tehdään turvallisuussuunnitelma ennen purkutyöhön ryhtymistä.

Usein täyttä varmuutta ei saada paikan päällä kartoittajan toimesta, vaan kartoittajan pitää ottaa asbestinäytteitä myöhemmin analysoitavaksi laboratoriossa. Asbestitutkimuksen lopullinen hinta voi vaihdella, jos kohteesta pitää ottaa yksi tai useampi asbestinäyttettä testiin. Jos asbestinäytteitä pitää viedä laboratorioon, tulosten saantiin voi mennä 1-3 viikkoa riippuen laboratoriosta.

Pelkän asbestikartoituksen hinta on yrityksestä ja kohteesta riippuen 124-299€. Mikäli kohteesta pitää ottaa näytteitä analysoitavaksi, asbestianalyysi on 80-150€ per analysoitu asbestinäyte.

Hinta ei kuitenkaan yksin pidä olla ratkaiseva tekijä asbestipölyn vaarojen vuoksi. Lisäksi tilaaja on aina vastuussa urakan tekijän asianmukaisista luvista, joten oikeat koulutukset, ammattitaito ja luvat kannattaa aina varmistaa asbestipurkutyöntekijältä.

Tiedämme luotettavat asbestikartoitusten ja haitta-ainekartoitusten tekijät Suomessa. Kerro meille missä asut ja kilpailutamme lähellä olevat parhaat toimijat puolestasi.

Scroll to Top